sunnuntaina, huhtikuuta 3

AJATUKSIANI SOSIAALISESTA MEDIASTA

Nyt on pakko syödä sanat ja kertoa, etten säännöllisen epäsäännöllisellä tarkoittanut kuitenkaan kolmen postauksen vuositahtia.. Olen miettinyt paljon bloggaamista ja sosiaalista mediaa ylipäänsä, miten se muokkaa meitä: arvot, kiinnostuksen kohteet ja koko minäkuva on helposti vääristynyt. Tämän tekstin jäsentely on jotain aivan hirveetä ja aiheetkin pomppii vähän miten sattuu. Tämä siksi, että olen kirjoittanut postausta pienissä pätkissä useiden kuukausien ajan. Uskon ja toivon, että jokainen saa kuitenkin kiinni punaisesta langasta.

***

Kuka tunnistaa sen fiiliksen kun instagramin feedia scrollatessa on pakko samaan aikaan ryhtyä treenaamaan kuin hullu, jotta perse olisi pyöreä ja vatsa yhtä pyykkilauta kuin fitnessgimmoilla ja kesällä vois hyvällä omallatunnolla heittää sen croptopin päälle? Seuraavaksi vastaan tuleekin kuva taivaallisen näköisestä suklaakakusta ja oot jo juoksemassa lähi-alepaan fasun suklaalevy silmissä kiiltäen, fuckthefitnessfeelthefatness -meiningillä. Me eletään täällä vaan kerran ja nyt mä hemmottelen itseäni, just this one time.. Yeah right. Seuraavassa kuvassa upean näköinen tyttö poseeraa siisti asu päällä ja vaikka ootkin just toissapäivänä tuhlannut kuukauden ruokabudjetin verran rahaa vaatteisiin, on sun pakko päästä kaupoille. Tai edes kirpparille, kierrätyshän on ekologista, eiksni? Mä ainakin tunnistan itseni. Terve täällä Janni, mainosten uhri ja kuluttamisen orja.

Käytin instagramia vain esimerkkinä, mutta oikeastaan koko internet pursuaa tätä piilomainontaa ja kertoo meille, mitä meidän pitäisi haluta. Sen takia mä olen halunnut pysyä poissa täältä, ainakin niin paljon kuin mahdollista. Toki sometan edelleen ja altistan itseni kaikelle ylimääräiselle turhalle paskalle, mutta välttyäkseni kaikelta siltä pitäisi varmaan muuttaa keskelle metsää (not). Ellei se metsä sitten olisi jossain lämpimässä, meren lähellä ja mulla olisi resurssit elää siellä. Ja koska ei oo, oon tuomittu juoksemaan tätä oravanpyörää ainakin vielä hetkisen, ennen kuin mä heitän hastalavistat Suomelle ja painun jonnekkin sinne, missä aurinko paistaa ja ihmiset on iloisia.

Niin, iloisia jostain muustakin kun uudesta MACin huulipunasta tai Vuittonin laukusta. Materialismionnellisuus, se on sairasta miten meidät on saatu tavoittelemaan kaikkea, mitä me ei todellakaan tarvita, koska kaikki ne ihanat jutut on vaan helvetin hyvin brändättyjä tuotteita. Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka moni oikeasti ostaisi LV:n tuotteita, jos merkin haippi ei olisi niin stratosfäärinen. Enkä todellakaan väitä, että olisi jollain tavalla "väärin" tulla onnelliseksi tavaran omistamisesta, olen itsekin aika pinnallinen. Pidän merkkivaatteista ja -meikeistä, mutta kuten suurin osa varmasti tiedostan, että se aito ja oikea, kestävä onni on jotain aivan muuta kuin materiaa.

Se on se sosiaalisen median voima, ei pelkästään mitä me otamme sieltä, vaan myös se mitä tuotamme sinne. Bloggaajana materiaalia syntyy tietysti enemmän ja kun aihepiirit on pitkälti ulkonäköpainotteisia, sitä helposti alkaa painottaa näitä asioita yhä enemmän ja enemmän omassa elämässään.

Tässä pientä nippelitietoa Doven teettämästä tutkimuksesta: "Jopa 93 prosenttia 15-19-vuotiaista tytöistä kertoo olevansa ajoittain tai säännöllisesti tyytymätön luonnolliseen ulkonäköönsä, kun taas 10-14-vuotiaista tytöistä vastaavaa kokee vain 69 prosenttia." Mitä helvettiä? Kolmesta kaverista kaksi ei tunne itseään kauniiksi, riippumatta siitä onko fiilis ohimenevää tai jatkuvaa, mun mielestä luvut ovat hälyyttävät. Mikäpä muu loisi paineita nuorille kauniille tytöille kuin sosiaalinen media? Suurimmissa määrin ainakin.

Ainakin omalta osaltani bloggaaminen on edesauttanut mun himohamstraajamaista kuluttamista niin, että yhdessä vaiheessa ostin uusia vaatteita ja kauneudenhoitotuotteita joka viikko. Kuukausitasolla rahaa saatto palaa useita satasia (mihin mun budjetti ei todellakaan vielä taivu) ja lopputuloksena elämä oli jatkuvaa kädestä suuhun elämistä sekä loputtomassa velkakierteessä painimista. Lopulta mä kyllästyin siihen, että palkka oli käytetty ennen kuin se oli edes tilillä. Tein päätöksen, etten osta mitään uutta hetkeen, enkä luotolla enää ikinä. Myin valehtelematta puolet mun vaatteista ja ne ei kaikki mahdu mun kaappeihin - ei edes mun kotiin, vaan osa on äidillä.. Sain kuitenkin mun asiat kuntoon ja en voi kuin todeta, että feels good man.

Untitled

Vanhemmat yleensä jauhaa jälkikasvulleen internetsien vaaroista ja jos kotona valistusta ei jostain syystä ole saanut, niin koulussa viimeistään asia korjataan. Mitä enemmän tänne jättää jälkiä itsestään, sitä enemmän sitä altistaa itsensä vaaralle. Identiteettivarkaudet ovat kasvava ilmiö ja sosiaalisesta mediasta voi napsia kaiken tarvittavan, puhelinnumeron avullahan saa osoitetiedot (mikäli eivät ole salaisia) ja sitä rataa. Omalle kohdalleni ei ole sattunut muuta kuin muutama hassu feikkiprofiili, mutta nekin voivat johtaa isompiin selkkauksiin. Mistä mä nimittäin tiedän, mitä ja kenelle tämä kyseinen henkilö on sanonut esiintyessään kuvillani? En mistään.

Astetta rajumpi juttu tosin sattui mulle viime kesänä, sain ihan oikean "stalkkerin". Nykyään pystyn jo nauramaan koko asialle, mutta rehellisesti sanottuna kun ko. henkilö juoksi pitkin Helsinginkatua etsien mua ja mun asuntoa, mä pelkäsin. Vaikka en pidä itseäni minään julkisuuden henkilönä, uskon, että mun urani bloggaajana on vaikuttanut suuresti siihen, miksi tämä henkilö alkoi käyttäytytymään näin no, erikoisesti, mua kohtaan.

Mun suhtautuminen bloggaamiseen on jokseenkin bipoläärimaista. Toisinaan mua naurattaa koko some ja sen itsekeskeisyys. Kuka aikuinen ihminen oikeesti käyttää (huolestuttavan suuren osan) ajastaan oman naaman kuvaamiseen? "Hei, tässä on mun naama, tykätkää tästä". Ei sillä, ettenkö olisi itse yhtä syyllinen selfieiden uppailuun, nauran myös itselleni. Kuvitelkaa tilanne 20 vuotta sitten: mikä olisi kavereiden reaktio, jos joku olisi heittänyt eteen täyden kuva-albumin omasta pärstäkertoimesta? Tuskin ainakaan tykkää, tykkää, tykkää - vähemmästäkin olisi varmaan saanut hullun leiman otsaan. Niin ne ajat muuttuu vaan.

Kaikki me ollaan enemmän tai vähemmän huomionkipeitä, tuntuu vaan että some vie koko homman aivan uudelle tasolle. Jokainen sosiaalista mediaa edes semi aktiivisesti käyttävä varmasti toivoo, että oma kuva saisi tykkäyksiä ja sitä huomiota, eikä siinä mitään pahaa. Huomionhakuisuus tai hyväksymisen tarve on varmasti ihmisellä jotenkin sisäänrakennettu ominaisuus, toisilla tarve tuoda itseään esille on suurempi kuin toisilla.

Mun henkilökohtainen toive on, että se huomio jonka saan esimerkiksi blogin kautta, pysyisi täällä netissä. Rehellisesti sanottuna oon aika introvertti ihminen ja ahdistun helposti uusista ihmistä ja tilanteista. Ruudun takaa tuleva huomio on helpompi ottaa vastaan, mutta tosielämässä mä olen allerginen kaikelle ylimääräiselle hössötykselle mun ympärillä. Joskus tuntuu vaikeelta avata suu luokassa, joukkoliikenne (varsinkin dösät) on epämukavia ja hitto vie, jos pitäis pitää esitelmä luokan edessa niin mä ampuisin mielummin nallin otsaan. Oon myös miettinyt, onko bloggaaminen pahentanut - jopa aiheuttanut - tätä mun sosiaalisten tilainteiden pelkoa? Voisin kirjoittaa aiheesta vaikka kirjan, mutta syventyminen siihen tapahtukoon toisella ajalla.

Summa summarum: mä koen, että kaikki tämä aika ilman blogia, sosiaalista mediaa ylipäänsä, on tehnyt musta itsevarmemman. Ainakin uskon vahvasti, että näillä kahdella on yhteys. Luultavasti, tai siis tottakai olen kasvanut ihmisenä ja aikustunut matkan varrella. Turha itsekriittisyys on kuitenkin karissut pois kun ympärillä näkee enemmän aitoja kasvoja filtteröityjen sijaan. Aivotkin on ohjelmoitu uudelleen ja se hysteerimäinen, pinnallinen kuluttaminen on vähentynyt rajusti.

Loppuun haluan kiittää kaikkia, jotka jaksoivat lukea tämän loppuun. Lisäksi haluan kiittää kaikkia teitä, jotka ovat jaksaneet lukea enemmän tai vähemmän pinnallisia vuodatuksiani vuosien varrella. Olen oikeasti nauttinut tästä hommasta ja siitä suuri kunnia kuuluu teille, jotka ootte jaksaneet kommentoida sekä te, jotka ootte tsempanneet mua. Kiitos! Ja kiitos Satu, joka kommentoit edelliseen postaukseen. Sun kommentti oli todellinen motivaatiopiikki mulle, ilman sitä tästä olisi tullut (ehkä) jäähyväisteksti koko blogimaailmalle. Jep, kyllä se vaan taitaa niin olla, että mäkin tarvitsen pienen annoksen sitä kuuluisaa ;)

- Jannina

UntitledUntitled

18 kommenttia:

  1. Tää oli ihan älyttömän hyvä teksti ja anto paljon ajateltavaa, kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa mieltä lämmittävästä kommentista! :)

      Poista
  2. Loistava teksti! Toivottavasti jatkat bloggailua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Parhaani mukaan, kevään ja auringon tulon myötä homma helpottuu kyllä huomattavasti :)

      Poista
  3. Tää postaus oli tosi hyvä ja ajatuksia herättävä. Kieltämättä tää somevillitys on mennyt jo ihan hurjaks, koska siitä on tullut niin suuri ja merkittävä osa niin monen elämää. Ja näin lukijan näkökulmasta tuntuu, että blogimaailmakin on muuttunut kokoajan jotenkin julmemmaks. Oon huomannut ihan viimesen puolen vuoden - vuoden sisään miten paljon negatiivisuutta blogimaailma, instagram, ask.fm yms tuo ihmisille ja ihan jo mullekkin, vaikka oon täysin "nobody". Ensinnäkin tulee toisinaan kommentteja, jotka on inhottavia ja tarkotettu selvästi vaan ja ainoastaan pahottamaan mun mieli. Yleistä tää ei mun kohdalla oo, mutta jokatapauksessa näitäkin on nähty ja väittäisin, että ne kommentit olis jäänyt face to face sanomatta. Tottakai ilkeyksiä voi saada osakseen myös irl, mutta se kynnys sanoa toiselle ihmiselle jotakin pahaa omalla naamalla ja vieläpä nähden sen toisen reaktio (vaikka suru tai loukkaantuminen) konkreettisesti on vaan ihan älyttömän paljon suurempi. Toisekseen täällä somessa näkee usein niin siloteltua pintaa, että vaikka sen periaatteessa tiedostaa järjellä miten pieni osa ihmisen elämästä somessa todennäkösesti näkyy, on silti vaikea olla kokematta minkäänlaisia paineita ulkonäöstä, saavutuksista ja milloin mistäkin. Helposti sitä tuntee itsensä ja oman elämänsä vaatimattomaks. Voin vaan kuvitella miten hankala asia tää on jollekulle 14-16-vuotiaalle itseään etsivälle tytölle/pojalle, kun tällänen 24-vuotaiskin tuppaa olemaan vielä välillä aika sokee asialle. Havahduin tähän asiaan just alkuvuodesta kerran kun yks kaveri puhu miten vähän "kadehtii" erästä yhteistä tuttua ja haluais oman elämänsä olevan samankaltaista. Kävin sitten katsomassa kyseisen tutun instagramia ja voi että, olihan siellä feed täynnä kauniita selfieitä, hauskoja tyttöjen iltoja, upeita matkakuvia, monia reippaita salikuvia tai opiskelukuvia yms yms. Varmasti kaikki nääkin asiat kuuluu kyseisen tytön elämään, mutta vaikka se tyttö ei sinänsä oli aito ja rehellinen siellä niin aika paljon toi kuitenkin vääristi totuutta. Satun nimittäin tietämään, että kyseisen tytön äidillä on tällä hetkellä syöpä, parisuhteessa on ongelmia ja tytölle itselle on diagnosoitu vähän aikaa sitten paniikkihäiriö eli vaikeita vastoinkäymisiä riittää paljonkin tällä hetkellä :/ Kolmanneks sanoisin, ettei sekään mitään positiivista fiilistä tuo kun näkee täällä somessa miten julmia ihmiset osaa olla. Mut se ainakin saa vaan jotenkin hurjan surulliseks. Kuten nyt esimerkiks tää erään bloggaajan ympärillä pyörivä skandaali. Vaikka ihminen olis tehnyt mitä virheitä, on se musta silti aivan järkyttävää, että kymmenet ellei sadat tuntemattomat ihmiset lyttää jotakuta yhteisvoimin ympäri keskustelupalstoja ja kommenttiboksia ja kehottaa jotakuta tappamaan ittensä yms. En vaan voi käsittää. Jos ihmisten sisällä on noin paljon katkeruutta ja julmuutta ja ajattelemattomuutta niin huhhuh, huolestuttaa aikalailla mihin tää maailma on vielä menossa.

    Sori superpitkä kommentti, halusin vaan purkaa yöllisiä mietteitä tästä aiheesta, joka on musta niin tärkeä ja josta pitäis puhua vielä paljon enemmän. Olis niin toivottavaa, että ihmiset a) kohtuullistais somen käytön määrää, b) suhtautuis someen eri tavalla eikä antais sille niin suurta painoarvoa eikä esimerkiks vertailis itseensä jatkuvasti muihin tai määrittelis sitä kuinka hyviä on somesuosion/tykkäysten/seuraajien/younameit perusteella ja c) alkais tajuamaan sen, että netissäkin pitää kunnioittaa muita ja täällä ei kannata sanoo toiselle ihmiselle mitään mitä ei olis valmis sanomaan kasvotusten. Mutta kitti sulle tästä huippupostauksesta ja ihanaa kevättä! Oon seurannu sun blgias jo pitkään ja toivon, että postaustahti jossain vaiheessa vähän kiihtyis, tykkään sun blogista tosi paljon ja vaikutat mielettömältä mimmiltä kaikin puolin! :) xo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos sulle, kun jaksoit kirjoittaa näin kattavan vastauksen! Tämä on just bloggauksen helmiä, ainakin kun kirjottaa vähänkin asiapitoisemman tekstin, nin toivon sen herättävän ajatuksia lukijassa ja ihan mahtavaa, että jaksoit jakaa ajatuksiasi näinkin kattavasti.

      Allekirjoitan täysin sen, että netissä varmaan kaikki, tai ainakin suurin osa, sokerikuoruttaa omaa elämäänsä. Kyllä mäkin snäppään enemmän mun salikäynneistä, vaikka krapulanaama olisi (valitettavasti?) lähempänä sitä totuutta :D Ja jatkossakin taidan pitää sen linjan, mielummin sitä inspiroi ihmisiä energiseen hyvään elämään kuin johonkin muuhun. Mun mielestä nykypäivänä koulussa ja/tai kotona olisi todella tärkeää opettaa nuorille medialukutaitoa ja sitä, että internetissä kaikki ei todellakaan ole sitä, miltä näyttää.

      Yksi merkittävä syy varmaankin siihen, miksi ihmiset haluaa näyttää vaan sen kiiltokuvamaisen puolen elämästään somessa on se raadollinen palaute, mitä täällä saa. Niin kuin sanoit, on sata kertaa helpompi sylkeä niitä haukkuja ruudun takaa kuin oikeassa elämässä. Ei tarvitse kovin paljon avata omaa elämäänsä, kun haaskat on "kritiikin" varjolla puskemassa omaa pahaa oloansa toisen syliin.

      Mitä tulee virheisiin, jokainen meistä on sata varmasti syyllistynyt yhteen jos toiseen. Vähän kliseistä quottaa Raamattua tähän väliin, mutta "joka teistä ei ole syntiä tehnyt, heittäköön ensimmäisen kiven". Mokia - pieniä tai suuria - saa ja tietysti pitääkin paheksua, eihän sitä ihminen muuten mitenkään opi. Itsemurhan yllyttämisellä tms. ihminen vajoaa mun silmissä todella alhaiselle tasolle, eikä se oo missään mielessä hyväksyttävää.

      Ja viimeinen pätkä kommentistasi, mä niin toivon samaa! Sosiaalinen media on mun mielestä päihde, johon harmittavan moni on koukussa. Mäkin olin. Oppisivatpa ihmiset kohtuukäytön tämänkin asian suhteen :) Ja mitä bloggailuun tulee, yleensä aktivoidun kevään ja kesän tullessa. Energiatasot nousee ja sitä rataa ;D Upeaa kevättä ja kesän odotusta myös sinulle <3

      Poista
  4. Ei vitsi Jannina, just mietin eilen samaa että Instagramin mukaan pitäis yhtä aikaa olla helvetin tikissä treenaamassa ja leipoa joku superhyper-Oreo-tuplasuklaa-juustokakku. Mutta oli niin mukava lukea tätä tekstiä, mahtavaa ku kirjotit tällasen. Hyviä ajatuksia ja näistä pitäis puhua enemmän.

    Kivaa alkavaa viikkoa ja kiitos <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sita <3 hehe, vitsi mä aloin jo sun pelkän kommentin takia himoitsemaan oreokakkua! Ihmisen mieli on ihmeellinen.. Ihanaa viikkoa myös sinne!

      Poista
  5. tykkäsin tästä postauksesta ihan hirveesti! tähän asti oon pitäny sua ehkä jopa hieman semmosena vaikeesti lähestyttävänä koulun suosituimpana "mean girlinä":D tietty vaan omaa typerää spekulointia, mutta siis pointtina että tollanen avoimuus ja omien pelkojenkin paljastaminen on tosi kuumaa jotenkin! tuli sellanen aito fiilis tästä. jooh. no halusin vaa päästä kertomaan että hyvä postaus oli mun mielestä:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! En oo varmaan mistään tekstistä ikinä saanut näin paljon positiivista palautetta.

      Mä oon oikeasti ehkä vähän vaikeasti lähestyttävä ihminen oikeassa elämässä, mutta se johtuu juurikin noista mun omista peloista ja epävarmuudesta, eikä siitä, että mielessäni dumaisin vastapuolta. Elämä on kasvattanut mulle kovan kuoren, jonka läpi on vaikea päästä. Jopa mun lähimpien ja rakkaimpien ihmisten. Se on asia, jonka eteen yritän tehdä kovasti töitä. Pitkä prosessi, mutta vanhempien ja viisaampien neuvoja kuunnelleena tiedän, että lopussa kiitos seisoo :) Tunteiden näyttäminen ja omien haavoittuvuuksien paljastaminen ei kuulu meidän kulttuuriin, vaikka siinä ei ole mitään noloa näyttää läheisilleen ja miksei muillekin, että on oikeasti aika herkkä ihminen eikä täysin tunnekylmä robotti.

      Poista
  6. Todella hyvä ja kattava postaus! Hienoa, miten olet saanut purettua sanoiksi monet ajatukset, mitä varmasti monen päässä pyörii. Sulla on selvästi lahjakkuutta itseilmaisussa ja kirjoittamisessa, kannattais harkita jotain alaa missä pääset näitä hyödyntämään. Allekirjotan jokaikisen sanan, tietysti on mukava saada inspiraatiota esim. näistä instagram kuvista - treenaamiseen, tyyliin ja vaikka siihen syömiseen mutta harmittavasti useat eivät tunnu ymmärtävän kiiltokuvien toista puolta ja alkavat negatiivisessa mielessä itseään muokkaamaan, saavuttaakseen "täydellisyyden". Some on mahtava keksintö, mutta kuitenkin ilmiönä niin uusi, että menee varmasti aikaa siihen et ihmiset oppii suhtautumaan siihen realistisesti ja ns. oikealla tavalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun salainen haave on kirjoittaa romaani joku kaunis päivä :D Ensin tuo ikuisuuslukio alta pois ja sit funtsimaan seuraavaa askelta.. Kiitos Mia kommentista ja kehuista!

      Poista
  7. Et varmaan tule vastaamaan mihinkään Jenniin liittyvään? Tai passigateen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En, asia kun ei liity muhun mitenkään. Kannattaa kysyä suoraan Jenniltä.

      Poista