lauantaina, joulukuuta 27

BEE VENOM

bee

Törmäsin mehiläismyrkkyyn alunperin kun selailin iltapäivälehden uutisia ja siellä paljastettiin mm. herttuatar Catherinen freesin ulkonäön salaisuus. Sen kerrottin olevan luonnon oma botox, eli mehiläisen myrkky ja kiinnostushan siinä heräsi. Viime keväänä mun ensimmäiset rypyt ilmestyi ja olin tietysti aivan shokissa näinkin traagisen tapauksen vuoksi.. Pikakäynti kosmetologilla kertoi kuitenkin, että kyse on mitä luultavimmin nestehukasta & ihon kuivumisesta ja määräsikin tököttien sijaan ihan perus H2O:ta. Tapahtuneesta kuitenkin syvästi järkyttyneenä ostin ensimmäisen silmänympärysvoiteen ja tajusin, että vielä sekin päivä koittaa kun oon vanha ja ruttuinen. Se päivä ei kuitenkaan ole vielä tänään ja onneksi voin laittaa vähän kampoihin hyvillä elämäntavoilla sekä oikeanlaisilla tuotteilla.

Bee Venom on siis lyhykäisyydessään uusi, luonnollinen keino taistella ikääntymisen merkkejä vastaan. Se tehostaa kollageenin tuotantoa, stimuloi solujen aineenvaihduntaa sekä ravitsee ja uudistaa kudoksia. Näin parin viikon (satunnaisen) käytön jälkeen voin kertoa, että mun iho todellakin näyttää ja tuntuu paremmalta! Musta jopa tuntuu, että näin ekan kerran jälkeen jo muutoksia, mutta ne saattoi tosin olla jotain omia psyykkauksia, sillä usko tähän tuotteeseen oli vahva jo ennen kokeiluja.. Olen myös juonut ahkerasti vettä viime aikoina, noin 3 litraa päivittäin. Nesteytyshän on kaiken a ja o, mikä tuppaa ainakin mulla unohtumaan näin talvisin.

bee2

Mehiläisen myrkyn lisäksi voiteen luonnollisina vaikuttavina aineina toimivat mehiläisvaha, propolis, royal jelly, siitepöly ja hunaja. Lisäksi voide sisältää avokado- ja ruusunsiemenöljyä sekä luomulaatuista shea- eli karitevoita. Voide on tarkoitettu päivä- ja yökäyttöön ja se sopii kaikille ihotyypeille. Tuote ei sisällä parabeeneja eikä mineraaliöljyjä.

Voiteen lisäksi saatavilla on myös Bee Venom seerumi, joka on tarkoitettu erityisesti meikin alle ja yökäyttöön.


bee1

Lisätietoa Bee Venomista löydät täältä. Omat mehiläismyrkkyni ostin Life -myymälästä ja hintaa niille tuli n. 50 euroa.

9 kommenttia:

  1. haha itsekin huomasin tuossa yks päivä hymyillessäni peilikuvalle, että silmäkulmiin on jostain ruennu ilmestyy ryppyjä, en oo vielä valmis tähän! ikää vasta se reilu 20:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo haha :D järkyttävää, vaikkakin mun mielestä eletty elämä saa vähän näkyykin naamalla, mut ei näin nuorena!

      Poista
  2. Jostain syystä mun kone ei lataa näitä kuvia ? :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm sama ongelma oli jollain viime postauksessakin, koitin kyllä pienentää kuvia ettei latalais niin kauan.. :/

      Poista
  3. ite oon käyttäny sitä etanavoidetta pari kertaa, baba de caracol, aika samallainen purkki. mutta mulla se ei kyllä auttanut yhtään naamalla, meni vaan tukkoon ja tuli näppylöitä :-( ja tuo sentää makso 35e ku sen ostin. ois huisin kiva testata tota ampparijuttua, mutta pelkäänpä että sama käy senki kanssa :-( ja veden juominen tosiaan unohtuu näin talvella, en tiiä mikä siinä on niin vaikeeta :-D tai no omasta puolestani ärsyttävää on ravata vessassa joka huikan jälkeen, varsinki niinä päivinä kun on muistanu juoda vettä sen 2l !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on kyllä aika paksua kamaa kans, siks en oo joka päivä käyttänyt just ettei menis tukkoon.. Mut tosiaan toi veden juonti menee ihan käsi kädessä hyvän ihon kanssa, se kannattaa kyl yrittää muistaa! Mulla on yleensä töissä vesipullo pöydällä niin se 2l tulee juotua jo oikeastaan siellä, muuten ei kyl muistais :D

      Poista
  4. Ootko ihan varma että nuo siis on hyväksi nuorelle iholle? :-D mitä siis yleensä tuollaiset ei ole, pikemminkin vamhentaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhentaa? Enpä oo ennen kuullut tollasesta, luin jostain joskus et ryppyvoiteitakin voi käyttää jo 25-vuotiaana kun ne ei tosiaan käännä mitään kelloja vaan ainoastaan ehkäisee, jos sitäkään :-)

      Poista
  5. Käytätkö silmänympärysiholle jotakin voidetta erikseen? Jos niin mitä? :)

    VastaaPoista