perjantaina, lokakuuta 26

Paljon asiaa bloggaamisesta ja vähän jostain muusta

  Azure - Paul Kalkbrenner by Janiecortes

Osa teistä onkin huomannut mun blogin niinsanotun hiljentymisen, en enää postaile niin usein kuin joskus. Mä en halua ottaa blogista turhia paineita ja viime viikkoina mä oonkin ottanut etäisyyttä tästä hommasta. Siitä hetkestä alkaen, kun alotin bloggailun, tapa, millä katson maailmaa on muuttunut. Kun mä vietän iltaa ystävien kanssa, tai kävelen ulkona tai ylipäänsä teen mitä tahansa, aina välillä päähän pilkahtaa ajatus et "tästä pitäs saada kuva, tää sopis blogiin" jne. Siinä välissä meinaa melkein unohtaa nauttia hetkestä ja niistä ihmisistä, kenen kanssa on. Ja tais kavereillakin mennä hermot siihen "otakuva otakuva" -jankutukseen, vai mitä Roope? :D

Niimpä viime aikoina kuvien räpsiminen on jäänyt vähemmälle. Koneella oleminen on jäänyt vähemmälle, oikeestaan kaikki turha on jäänyt vähemmälle koska mulla on ollut kiire elää! Suosittelen teille kaikille samaa, pitäkää vaikka viikon tauko koko vitun internetistä, tekee todella hyvää. 

Samalla mua on alkanut ahdistaa blogin tuoma julkisuus. Mua on alkanut ahdistamaan ajatus, että ihmiset tunnistaa mut kadulla ja joka kerta kun joku teinityttö kyylää mua mä mietin tietääkö se kuka mä oon ja mitä mä söin aamupalaks. Etäisyyttä blogiin mä olen ottanut myös toisella tapaa, mä en uskalla tai viitsi kirjottaa tänne niin henkilökohtaisesti kuin haluaisin, kun mä en halua avata itseäni vaan jotta joku idiootti sieltä voisi tulla repimään sen kaiken rikki. Ja se on tavallaan sääli, koska mä oikeasti haluaisin kirjottaa sellaisista asioista.

Ja lopuksi ne anonyymit. Negiskommenttien totaalikiellon avulla mä olen päässyt aika vähällä, mutta löytyy niitä ketkä oikeasti haluaa vaan aiheuttaa pahan mielen. Teille mä en jaksa nostaa edes keskisormea ilmaan, vihatkaa rauhas. Sehän on jo voitto siinä vaiheessa kun joku tuiki tuntematon jaksaa vatvoa asianhaaroja ja sulla ei oo pienintäkään havaintoa siitä että kyseinen tyyppi edes hengittää tällä maapallolla. Ja voitto se on vieläkin vaikka sattuisit tuntemaan tyypin: jos jotain huudellaan se pitäis tehdä päin naamaa niin et on tilaisuus lyödä. Mutta mä kyllä ihmettelen miten joku jaksaa kanavoida energiansa niin negatiivisella tavalla.. Ja yksi pyyntö mun bloggaajakollegoille: ette anna näiden idioottien lannistaa teitä, ette yhdenkään! Yleensä siellä on se sama tai ne samat pikku munasuut purkamassa patoutumiaan (;

Täällä on ehkä se 10 prosenttia siitä, juuri sen takia.

Katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan :-)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti